Syövän hoitopolku tehostuu digitalisoinnin ja yhteistyön avulla Varian ja Siemens Healthineers kumppanuussopimukseen Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa 

OYS (lähde: OYS Valokuvaus)

Varian ja Siemens Healthineers ovat solmineet kymmenen vuoden kumppanuussopimuksen Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) kanssa. Tavoitteena on uusien älykkäiden hoitolaitteiden avulla luoda syövän sädehoidolle kattava polku syövän toteamisesta hoitoon ja jälkitarkastukseen asti.

Kumppanuus kattaa myös sädehoitojen, työnkulun ja prosessien kehittämisen sekä tutkimusyhteistyön ja mahdollisten uusien teknologioiden käyttöönoton ja testauksen. Yhteistyön avulla OYSin syöpäkeskus voi optimoida toimintaansa, laajentaa osaamistaan ja edistää innovaatioita.

”Uusien laitteiden avulla syövänhoidon kokonaiskapasiteetti kasvaa 25 prosenttia, mikä tarkoittaa, että voimme vuositasolla hoitaa 400 potilasta enemmän ja käytössämme on entistä kehittyneempää teknologiaa”, sanoo OYSin ylifyysikko Juha Nikkinen ja jatkaa: ”Kun kuvantamis- ja hoitoteknologia tulevat samalta toimittajalta, voimme kehittää työprosesseja entistä nopeammiksi. Siten samoilla resursseilla hoidetaan aiempaa enemmän potilaita. Myös pitkäaikainen hankintamalli säästää aikaa ja resursseja itse potilastyöhön”. 

<p>Jarno Eskelinen</p>
Uudet hoitolaitteet otetaan käyttöön nyt keväällä valmistuvassa uudisrakennuksessa, mikä laajentaa Oulun sädehoitokeskuksen kapasiteettia ja parantaa hoidon laatua. Keskus palvelee syöpäpotilaita OYSin koko vastuualueella, joka kattaa koko Pohjois-Suomen. Sädehoitokeskus hoitaa noin 1 800 potilasta vuodessa ja siellä kirjataan noin 25 000 potilaskäyntiä vuodessa. 
Jarno Eskelinen
Havainnekuva uudesta Sädehoitokeskuksesta (lähde: © OYS2030-uudistamisohjelma

Havainnekuva sädehoitokeskuksen uudisrakennuksesta (lähde: OYS uudistamisohjelma 2030)

Uudet hoitolaitteet otetaan käyttöön nyt keväällä valmistuvassa uudisrakennuksessa, mikä laajentaa Oulun sädehoitokeskuksen kapasiteettia ja parantaa hoidon laatua. Keskus palvelee syöpäpotilaita OYSin koko vastuualueella, joka kattaa koko Pohjois-Suomen. Sädehoitokeskus hoitaa noin 1 800 potilasta vuodessa ja siellä kirjataan noin 25 000 potilaskäyntiä vuodessa.

Kymmenvuotinen kumppanuussopimus sisältää sädehoidon ja kuvantamisen laitteiden toimituksen ja asennuksen, ohjelmistopalvelut, koulutuksen, ylläpidon, huollon sekä rahoitusratkaisut. Lisäksi se sisältää enintään kymmenen vuoden optiokauden. Varsinaisen sopimusajan arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Nyt solmittu kumppanuussopimus on Varianin ja Siemens Healthineersin ensimmäisiä yhteistarjouksia Euroopassa.

Ensimmäisessä vaiheessa Varian ja Siemens Healthineers toimittavat kaksi TrueBeam - ja yhden Halcyon®-sädehoitolaitteen, Bravos-jälkilatauslaitteen, Eclipse-annossuunnittelujärjestelmän, ARIA-sädehoidon varmennus- ja tallennusjärjestelmän, Somatom go.Open Pro -tietokonetomografialaitteen, Biograph mCT PET-TT-laitteen ja Magnetom Vida -magneettikuvauslaitteen.

Mediatiedustelut

Laura Saarinen, markkinointi- ja viestintäasiantuntija, Siemens Healthineers, puh. 040 758 8977, laura.saarinen@siemens-healthineers.com

Juha Nikkinen, ylifyysikko, Oulun yliopistollinen sairaala, puh,040 162 6531, Juha.Nikkinen@ppshp.fi

Englanninkielinen tiedote sekä kuvia

Siemens Healthineers

Siemens Healthineers pioneers breakthroughs in healthcare. For everyone. Everywhere. Johtavana terveysteknologian yrityksenä Siemens Healthineers alueellisine yhtiöineen kehittää tuote- ja palveluvalikoimaansa tekoälytuetuilla sovelluksilla ja digitaalisilla ratkaisuilla, jotka ovat merkittäviä seuraavan sukupolven terveysteknologiassa. Nämä uudet sovellukset vahvistavat yrityksen perustaa in vitro ja in vivo -diagnostiikassa, kuvaohjatuissa terapialaitteissa ja innovatiivisessa syövänhoidossa. Siemens Healthineers tarjoaa myös valikoiman palveluita ja ratkaisuja, joilla voidaan parantaa terveydenhuollon toimijoiden kykyä tarjota korkealaatuista ja tehokasta hoitoa. Tilikaudella 2021 liikevaihtomme oli 18,0 miljardia euroa ja oikaistu liiketulos 3,1 miljardia euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Erlangenissa Saksassa ja meillä on maailmanlaajuisesti noin 66 000 työntekijää. Lisätietoja www.siemens-healthineers.com.

Varian

Varianin tavoitteena on maailma, jossa syöpää ei tarvitse enää pelätä. Yli 70 vuoden ajan olemme kehittäneet, rakentaneet ja toimittaneet innovatiivisia ratkaisuja syövänhoitoon. Ratkaisujen avulla olemme auttaneet sairaanhoidoissa toimivia yhteistyökumppaneitamme hoitamaan miljoonia potilaita ympäri maailman. Käytämme tekoälyä, koneoppimista ja tiedon analysoinnin menetelmiä älykkään syövänhoidon tukena. Jokaiselle 11 000 työntekijällemme sekä potilas että häntä hoitava kumppanimme ovat aina ne tärkeimmät. Varian on osa Siemens Healthineersiä ja se toimii yli 70 maassa. Lisätietoja: http://www.varian.com

Varian Finland

Varian Finland on merkittävä ohjelmistoalan toimija Suomessa. Meillä työskentelee noin 300 huippuasiantuntijaa, joista suurin osa kehittää sädehoito-ohjelmistoja, syöpähoidon hallintaa sekä pilvipalveluita. Varian Finland sai alkunsa vuonna 1980 perustetusta Dosetek Oy:stä, josta tuli Varianin tytäryhtiö vuonna 1993. Nykyisin Varianin korkealaatuisia sädehoidon suunnittelujärjestelmiä kehitetään Suomessa. Vuonna 2018 täydensimme syöpähoitoratkaisujemme tarjontaa pilvipohjaisella mobiilisovelluksella, kun suomalaisesta terveysteknologian kehittäjästä Noona Healthcaresta tuli osa Varian Medical Systemsiä. Markkinaosuutemme Suomessa myytävistä sädehoitolaitteista on 85 prosenttia. Lisätietoja: https://www.varian.com